Kerro mielipiteesi Töölöntorin pysäköintisuunnitelmista

Kaupunkisuunnitteluvirasto on laatinut kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa Töölöntorin ja sitä ympäröivien katujen pysäköintijärjestelyistä. Tavoitteena on ollut selkeyttää torin pysäköintijärjestelyitä erottamalla pysäköinti ja torimyynnille varattu alue selvemmin toisistaan ja samalla parantaa kaupunkikuvaa. Tavoitteena on myös ollut säilyttää mahdollisimman paljon pysäköintipaikkoja asukkaiden käyttöön.

• Osallistu keskusteluun

Ota kantaa vaihtoehtoihin 13.5. - 2.6.

Nyt kaivataan mielipiteitä laadituista vaihtoehdoista. Mikä vaihtoehdoista olisi paras ja miksi? Onko parhaassakin vaihtoehdossa puutteita ja miten sitä voisi vielä kehittää?

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee asiaa kesäkuussa ja saadusta palautteesta tehdään yhteenveto lautakunnalle. Tarkoituksena on toteuttaa muutokset jo tänä kesänä betoniporsailla. Jos järjestelyt osoittautuvat toimiviksi, ne toteutetaan myöhemmin kiintein ajoestein.

Töölöntorilla ja sitä ympäröivillä kaduilla on nykyisin noin 140 paikkaa, joista noin 40 paikkaa on tarkoitettu lyhytaikaiseen asiointi- ja vieraspysäköintiin. Muut paikat ovat asukaspysäköintiin soveltuvia paikkoja, joista suurimmalla osalla pysäköinti on sallittu vain iltaisin ja öisin sekä sunnuntaisin.

Kaikissa suunnitelmavaihtoehdoissa torimyynnille on ajoesteillä rauhoitettu oma alueensa, jolla ei voi pysäköidä. Myyntialueen koko vaihtelee noin kolmasosasta puoleen koko toriaukeasta. Torin länsipäätyyn on varattu vaihtoehdosta riippuen 34–68 asukaspysäköintipaikkaa, jotka ovat käytettävissä myös toriaikaan. Vaihtoehto III:ssa on lisäksi rajattu myyntialueen sisään 24 pysäköintipaikkaa, jotka ovat päivisin torikauppiaiden käytössä ja muina aikoina asukkaiden käytössä.

Torin lähikaduilla pysäköintipaikkoja on saatu lisättyä muuttamalla kadunvarsipaikkoja vinopysäköintipaikoiksi. Nykytilanteeseen verrattuna pysäköintipaikkojen määrä torilla ja lähikaduilla vähenee neljänneksen vaihtoehdossa I ja säilyy osapuilleen ennallaan vaihtoehdoissa II ja III.

Tutustu vaihtehtoihin:

  • Vaihtoehto 1 (n. 112 autopaikkaa, torialue n. 1 600 neliömetriä)
  • Vaihtoehto 2 (n. 143 autopaikkaa, torialue n. 1 000 neliömetriä)
  • Vaihtoehto 3 (n. 138 autopaikkaa, torialue n. 1 200 – 1 600 neliömetriä)

Töölöntorin kunnostus odottaa Pisararadan asemaa

Töölöntorin perusteellisesta kunnostamisesta on laadittu suunnitteluperiaatteet. Torin kunnostamista ei ole kuitenkaan järkevää aloittaa ennen kuin Pisararadan Töölön aseman rakentaminen tulee ajankohtaiseksi, sillä aseman sisäänkäynnin rakentaminen vaikuttaa myös Töölöntorin ympäristöön. Päätös Pisararadan rakentamisesta tehdään aikaisintaan vuonna 2014.

Lisätiedot:liikenneinsinööri Topi Vuorio, kaupunkisuunnitteluvirasto, p. 09 310 37235
Lähetä linkki

Keskustele aiheesta

• Osallistu keskusteluun

Parkkihallin sisäänajo
13.05.2013 10:03 - Kaupunkimaisemasta nautiskekeva
Eikös näistä kaikista puutu Töölöntorin pysäköintihallin ns. tutkittava sisäänajon paikka.
Taksien odotuspaikka on kahvion terassin vieressä. Käryä tulee, autoista ja kuskien savuttelusta.
Jalkakäytävän reunasta osa pyöräilykäyttöön selvästi, ei vain maalilla, erotettuna.
Saman saisi Runeberginkadulla suunniteltuihin muutoksiin. Puut ja mainostaulut puolitoista metriä senustoja kohti. Siihen sitten pyöräkaista. Ei keneltäkään pois. Parkkipaikat kadun viereen jää ja pyöräkaistaankin voisi ehkä talvella laittaa lunta. Nykytilanteen villi jalkakäytävä pysäköinti vain jäisi pois kun autut eivät yksinkertaisesti mahtuisi.
Pysäköinnin valvonta voisi jo nyt puuttua villiin käytäväpysäköintiin, kohde olisi oikea autoilijaryhmä. Nämä minä itte naiset ja miehet venyttävät sääntöjä luultavasti muuallakin. Varsinkin määrättyjen, helposti havaittavien liikkeiden mainosautot helposti havaittavissa.
tripcode: b8978bffdba4c6cf911bd06160b28214